Sain ilosanoman elokuussa 1962, palvellessani alikersanttina Viestirykmentin II-komppaniassa Riihimäellä, kun posti toi kutsun saapua Posti- ja lennätinlaitoksen järjestämälle kansainväliselle radiosähköttäjäkurssille. Kurssipaikkana oli Helsingin Lauttasaaressa oleva kurssihuoneisto osoitteessa Särkiniementie 5. Kurssilla ystävystyin mm. kitaristi/muusikko Taisto ”Tade” Wesslinin kanssa. Meistä tuli hyvät ystävykset. Kolmantena joukkoomme kuului Juha Kopponen.

Monilla kurssilaisella oli vaikeuksia radiosähkötyksen kanssa, mutta minusta se oli helppoa, olinhan kurssimme alkaessa Viestirykmentissä radiosähköttäjänä ja ensimmäisen luokan ”titari”. Pian kuitenkin huomasin, että minunkin oli otettava sähkötys tosissani, mikäli meinasin suorittaa myös kansainvälisen radiosähköttäjän ensimmäisen luokan.

Kurssiaikaan Taistolla oli vaaleansininen kupla Volkkari, joka oli rekisteröitynä Ruotsissa ja siis Ruotsin kilvillä. Tadella oli melkoinen huoli siitä, että ei joutuisi poliisin ratsiaan, sillä hän oli ollut Suomessa jo reilusti toista vuotta ja auto olisi pitänyt rekisteröidä Suomeen ensimmäisen vuoden aikana. Poliisihan olisi Taiston tavatessaan sakottanut nuorta miestä lain rikkomisesta. Tästä syystä Kopposen Juha ja minä olimme kurssimatkoillamme Hesan rautatieasemantorilta Lauttasaareen ja sieltä takaisin hyvin tarkkoina ja seurasimme liikennettä ja varsinkin poliisiautoja. Nähdessämme hihkaisimme Taistolle, että poliisit ovat tulossa tänne päin. Silloin Taisto ajoi sivukadulle, tai muutti ajoreittiämme niin, että emme joutuneet tekemisiin virkavallan kanssa. Se oli Jussista ja minusta hauskaa, mutta Tade ei pitänyt kovinkaan paljon meidän ilakoinnistamme.

Kurssimme päättyi keväällä 1963, josta minä valmistuin ja pääsin laivakipinäksi ekassa ryhmässä, noin kuukautta ennen varsinaisen kurssin päättymistä. Taisto lähti hyvän ruotsinkielentaitoisena ruotsalaisiin laivoihin hieman paremmille palkoille. Jussi ja minä palvelimme suomalaisilla kauppa-aluksilla. Silloin oli itsestäänselvyys, että kurssikaverukset eivät näkisi toisiaan kentien vuosiin tai jopa vuosikymmeniin, mutta meillä oli keinomme tavata. Kipinöinä käytimme laivaradioita keskustellaksemme keskenämme vaikka olimme eri puolilla maapalloa ja eri aikavyöhykkeillä. Meillä oli sovitut ajat ja taajuudet joilla juttelimme keskenämme aina silloin tällöin.

Minun säännöllisen epäsäännölliset keskusteluni loppuivat niillä bandeilla kavereiden kanssa vuoden 1964 syksyllä, jolloin siirryin liikkuvan poliisin palvelukseen Jyväskylään. Myöhemmin kuulin Juha Kopposen siirtyneen ajasta ikuisuuteen, mutta Taistosta en saanut mitään tietoja, ennen kuin hän alkoi esiintyä Suomen televisiossa kitaristina. Tuolloin tulivat mieleeni monet jutut kipinäkurssiajaltamme.

Vihdoin, jäätyäni eläkkeelle, kaivoin esille Taiston osoitteen ja puhelinnumeron ja soitin hänelle. Siitä alkoi uudelleen yhteydenpitomme. Soittelimme ja tekstailimme lähes päivittäin ja sähköpostit kulkivat ahkeraan puolin ja toisin. Ehdimme vielä kerran tavata myös nokikkain viime kesäkuussa Taiston kotona, jossa kävin kylässä hänen leikkauksensa jälkeen 11.6.2010. Pettymykseni oli valtava, kun Janne soitti minulle ja kertoi Taiston menehtyneen sairaalassa.

Rauha ystäväni sielulle! Soittele siellä jossakin poikien kanssa!

Ystävä, Pertti Keinänen

Taisto Wesslin armeija-aikana.