Reima Helmisen muistoja Taisto Wesslinistä

 

Noin v. 1967 tanssiyhtyeessämme soitti bassoa “Keku” Keijo (Virven isä) Rosti ja hän sanoi eräänä päivänä että Ruotsista on tullut Suomeen tosihyvä kitaristi - pyydetään se bändiin. Keku oli ollut myös sotalapsena Ruotsissa ja tutustunut Taistoon. Siitä sitten alkoikin pitkä yhteinen musiikkitaival Wesslinin kanssa.

Kiersimme lavat ja tanssitalot useita vuosia. Taisto oli nopeasti myös levytysstudioiden perusmuusikko (hyvä nuottimies kun oli). Siihen aikaan myös YLE teki radionauhoja omia ohjelmiaan varten, joita mekin teimme aika usein, milloin milläkin teemalla. Studio-Liisa oli Liisankadulla se paikka. Taisto sovitti pääasiassa myös levytyksemme. Hän kirjoitti mm. viulut erittäin hienosti, joita silloin vielä käytettiin aidosti.

Taisto oli vakiosoittajana mm tv:n Lauantaitansseissa joissa allekirjoittanutkin silloin tällöin vieraili. Taiston sävellyksillä olimme myös mukana erilaisissa kilpailuissa, joissa sijoituksiakin tuli. Mm. MTV:n joululaulut 1990, Juomalaulujen SM jne. Tanssikohteina olivat silloin Suomen lavat sekä ruotsin Suomalaispaikat, joissa vierailimme usein. Laivaristeilyt Köpikseen ja Saksaan olivat myös mukana. Mm. Pohjois-Norjassa soitimme ravintolassa kuukauden joka oli mieleenpainuva: illat musiikkia Norjalaismerimiehille ja jenkkituristeille. Päivisin vedimme turskaa virvelillä ja välillä suurkalaa kalastajien mukana laivoilla.

Meillä oli myös kokoonpano “tonttutrio Osku, Tasku ja Resku (Ossi Vasara, Taisto ja allekirjoittanut). Iltaisin soitimme pikkujouluissa ja päivisin tavarataloissa ja myymälöissä. Niissä esiintymisissä oli ilo molemminpuolista - lapset kun näkivät meidät hienoissa tonttuasuissa ja me heidän silmät ilosta suurina. Sillä teemalla teimme myös joululevyn “tontut asialla”. Onnennpojat tanssilauluja varttuneille nuorille on kokonaan Taiston sävellyksiä.

Myöhemmin kun lavakiertueet alkoivat tuntua raskailta ja ehkä rutiiniltakin, aloimme tehdä yhä enemmän kaksistaan esiintymisiä sekä äänitteitä vähän lyyrisemmällä alueella - niistä saikin mukavaa palautetta välittömästi ja ne tuntuivat olevan meille sitä ominta. Yrityksille ja yhteisöille teimme myös äänitteitä mainos- ym. tarkoituksiin. Teimme mm. toisen joululevyn niin että äänitimme kitaran ja laulun Espanjassa. Rannalla päivisin harjoitellen ja sisällä äänitimme kannettavalla laitteella pohjat. Taisto oli kirjoittanut sovitukset myös jousille, jotka äänitettiin ja miksattiin sitten studiossa suomessa. Levy saikin maireat arvostelut ammattilaisilta. Levyn nimi oli “Hyvää Joulua” Taiston kirjoittaman nimikkokappaleen mukaan. Täytyy sanoa näin jälkeenpäinkin kuunnellessa että, hienoa työtä alusta loppuun.

Taisto Wesslinin kanssa tehtyjä albumeja on lähes 10 kpl. Yhteisiltä matkoiltamme riittäisi kerrottavaksi vaikka pienen kirjan verran - tapahtumia oli riittämiin muisteltavaksi. Esiinnyimme lähes kaikissa itäblokin maissa, USA:ssa ja jopa Indonesiassa 2-konserttia

Wesslin on ollut lähes kaikilla äänitteilläni, lukuun ottamatta alkuaikojen vinyylilevyjä. Nyt huomaan että sähköpostit ja puhelut ovat vähentyneet kun Taisto on lähtenyt viimeiselle keikalle isoon orkesteriin. Toivottavasti jatkamme musisointia siellä jossain kun se aika koittaa.

 

Kaiholla muistellen,

Reima Helminen

taisto_ja_reima.jpg

Kuvia Taiston ja Reiman yhteisprojektien tiimoilta.