Vesa-Matti Loirin levyttämät Eino Leinon runoihin sävelletyt laulut tuntuivat tyylillisesti juuri siltä, mitä odotimme omalta projektiltamme. Levynkannesta siis vain selville säveltäjän nimi: Taisto Wesslin. Tohtisimmeko kysyä? ”Hän on sen tason säveltäjä, että tuskin kiinnostuu meistä, ehkä ei edes vastaa”, pähkäilimme. Tytti lupasi kuitenkin soittaa ja kysyä. Ihmeeksemme ja ihastukseksemme Taisto vastasi heti: Kiitos, kyllä. Myöhemmin kysyin häneltä, miten ihmeessä hän miettimättä suostui projektiimme. ”Se ei tuntunut pilipalihommalta”, Taisto vastasi.

 Siitä se alkoi. Tavattiin, pohdittiin, suunniteltiin, hiottiin. Taisto valitsi solistit jo ennen kuin sävelsi lauluja; kaikki laulut sävellettiin juuri heille. Päivi Paunu, Ragni Malmsten ja Ossi Ahlapuro lupautuivat heti, kun Taisto heitä pyysi. Neljäs solisti vielä puuttui. Mietimme, tarvitaanko neljättä lainkaan. Sitten Taisto soitti ja sanoi: ”Reijo Kallio tulee.” Taisto kertoi olleensa Reijon kanssa soittokeikalla Ruotsin-laivalla ja tauolla kertoneensa (”innoissaan”, hän lisäsi) projektistamme, jolloin Reijo oli pyytänyt päästä mukaan. De profundis, syvyydestä -laulelmailtamme esitettiin vain kerran, osana Kirkkopäiviä, Finlandiatalossa 8.8.1987. Ammattimaista, koskettavaa. Solistit ja muusikot olivat lähteneet mukaan Taiston ensi pyynnöstä, mikä mielestäni kertoo heidän kokemastaan suuresta arvonannosta, kunnioituksesta ja kiitollisuudesta Taistoa kohtaan - tuskin he muuten olisivat tulleet mukaan, jopa tyytyneet hyvin pieneen palkkioon. Esityksen palaute oli ylitsevuotavan hyvä. Taiston pyynnöstä (muistaakseni) Reima Helminen kuvasi videolle tuon ainutkertaisen esityksen. Pari vuotta sitten Taiston järjestämänä saimme sen DVD:nä, mistä olen hyvin kiitollinen.

 Taiston ansiota on sekin, että De profundis, syvyydestä -laulelmakokonaisuus levytettiin. Finlandiatalon esityksessä olleet laulusolistit ja lausuja Mikko Ihamäki, muusikot Heikki Hämäläinen, Seppo Rautasuo, Mauri  Pietikäinen, Kari Lindstedt, Pentti Mutikainen, Tapio Ikonen ja Taisto sekä kvartetti Dominante-kuorosta (Tuula Leppinen, Anne Lindbohm, Ilkka Aaltonen, Jukka Vaari) levyttivät  esityksen Brushanen studiossa syksyllä 1988–keväällä 1989. Äänite ei saanut levy-yhtiön lupaamaa markkinointia, mikä tuotti Taistolle, meille kaikille osallisille, pettymyksen surua ja ärtymystä.

Tuon laulelmaprojektin jälkeen Taiston ja minun yhteistyö jatkui. Teimme yhdessä useita lauluja, muun muassa pari joululaulua, yhden ”ehdotuslaulun” euroviisukilpailuun (emme pärjänneet) ja Kirkon Raamattuvuoden 1992 tunnuslaulun, jonka sävellyksestä Taisto teki Via Vitae -teoksen. iitä ja muista Raamattuvuoden lauluista Taisto halusi tehdä äänitteen. Siinä törmättiin kirkon loppumattomaan byrokratiaan; eihän levytyspäätöstä voi tehdä ennen kuin on perustettu toimikunta pohtimaan ja päättämään, mitä tehdään, kuka tekee, missä tehdään ja mitä maksaa. Taisto (ja projektissa mukana ollut Pentti Lasanen) turhautui, koska kirkko hukkasi ilmiselvän ”markkinaraon”. Hän päätti tehdä itse sen levyn. Ja teki. Brushanen studiossa valmistui marraskuussa 1992 äänite Elämän eväät, Raamatun juhlavuodet.  Laulajina Pentti Lasanen, Jyrki Markkanen, Bo Andersson, Päivi Hilska, Reima Helminen, muusikkoina Taiston ja Pentin lisäksi Tapio Salo. Tässä projektissa Taiston mieltä jäi murehduttamaan sekin, ettei kirkko levyn julkaisun jälkeenkään ollut valmis levyä markkinoimaan.  Se oli jo toinen kristillisen projektin takaisku.  Niistä jäi minullekin paha mieli ja nolo olo. Olen pitkin matkaa muun muassa runokursseilla soittanut erityisesti kahta Elämän eväät -levylle tehtyä laulua, Häälaulua ja Laulujen laulua. Ne ovat poikkeuksetta saavuttaneet suuren suosion, ja kuulijat ovat halunneet saada levyn itselleen.

Keväällä 2010 kysyin Taistolta, vieläkö hänellä olisi niitä levyjä varastossa. ”Muutama on”, hän sanoi ja pyysi hakemaan. Sain laatikollisen 20 vuotta varastossa olleita Elämän eväitä. ”Hoida pois”, Taisto sanoi. ”Anna heille, jotka tahtovat niitä kuulla. Ei tarvi maksaa.” Levyjen kansilehdet olivat kärsineet, mutta levyt pääosin ekstrakunnossa.  Osa on jo löytänyt uuden kodin, osa odottaa vielä. Uskon, että Taiston sinnikkyys ja vahva usko näiden(kin) laulujen merkitykseen ovat tuoneet ja tuovat vielä pitkään lohdutusta ja siunausta monille kiitollisille kuulijoille. Noista edellä mainituista kahdesta Elämän eväät -levyn laulusta (joiden sävellykset olivat Taistolla jo valmiina, kun hän pyysi minua ne sanoittamaan), Laulujen laulu oli vaikein koskaan sanoittamani laulu. Olimme päättäneet, että koska kyse on Raamattuvuoden levystä, myös rakkauslaulu liitetään Raamattuun. Valittiin siis Laulujen laulu, vanhassa käännöksessä nimellä Korkeaveisu. Ongelma oli se, että Taisto halusi laulusta dueton ja että minä en saanut tolkkua melodiasta; duetossa miehen ja naisen osuus meni hankalasti päällekkäin. Olin valmis luovuttamaan; en pysty tekemään tätä sanoitusta. Silloin Taisto otti kitaran, nuotit esiin ja sanoi tyypilliseen tapaansa rauhallisesti: ”Kyllä se onnistuu.” Hän soitti melodiakulkua ja sanoi oikeissa kohdissa ”nyt alkaa nainen, nyt alkaa mies …”. Ja ihme, melodian kulku avautui ja laulu valmistui. Olen dueton tekstiin yhä tyytyväinen, kiitollinen Taistolle, joka uskoi lauluun ja minuun. Minulla on vielä tallella Taiston lähettämä palaute, jonka sain hänen tarkistettuaan tekstin: Onneksi olkoon, Pia! (Hyvä kuin mikä!) Minun oli ihan paperilla kollattava texti ja hui mikä helpotus että kaikki stemmaa. Terveisin ja kiitos!

 Toinen vaikeasti sanoitettava laulumme oli Kahdet askeleet. Pasi Kaunisto valmisteli levyään Isä meidän (Ristin Voitto 1991) ja halusi siihen laulun Margaret Fishback Powersin tutusta tarinasta, jossa vaeltaja katsoo elämän rajalla taakseen ja näkee vain yhdet askeleet. ”Herrani, miksi jätit minut yksin, kun minulla oli vaikeaa?” vaeltaja kysyy Vapahtajalta ja saa vastauksen: ”Silloin minä kannoin sinua.” Sanoituksen vaikeus ei johtunut tarinasta vaan siitä, että Taisto oli säveltänyt tämän kauniin melodian jo aiemmin ja siinä oli todella paljon lyhyitä nuotteja ja tahteja. Ja kun suomenkielessä on niin vähän yksitavuisia sanoja … Ja kun painotuksen pitäisi aina olla ensimmäisellä tavulla… Saatiin sitten kuitenkin tämäkin laulu valmiiksi ja Pasin levylle.

 Vuosituhannen vaihteen tienoilla minua pyydettiin Helsingin Taiteiden yöhön Rikhardinkadun kirjastoon lukemaan runojani. Pyysin Taiston mukaani. Hän lupasi heti, ystävänä, palkatta. Teimme yhdessä vajaan puolen tunnin session, jossa runot ja kitaraimprovisaatio vuorottelivat. Kerran Taisto myös vieraili runokurssilla, Vivamossa Lohjalla - Anna-Mari Kaskisen ja minun pyynnöstä. Sieltä hän löysi yhdeksi työparikseen Mira-Maria Håkanssonin, jonka puhtaaseen ääneen hän ihastui ikihyväksi ja jonka kanssa levytti muun muassa säveltämänsä runoni Anna minulle toivon ja lohdutuksen sanat. Se on minulle itselleni tärkeimpiä runojani. Mira-Maria ja Taisto riemastuttivat kaikenikäistä yleisöään Sööttinä ja Tööttinä – mutta se onkin sitten Mira-Marian tarinaa.

Yhteistyö Taiston kanssa oli helppoa ja hyvää. Hän ei koskaan kiirehtinyt eikä patistanut vaan kannusti ja antoi ymmärtää tahtovansa tehdä juuri minun kanssani juuri sen työn, jota tehtiin. Voiko sanoittaja saada suurempaa kannustusta säveltäjältä! Kaipaan Taistoa, hänen myhäileviä, kiireettömiä puheluitaan, sanoitustyötä hänen hienoihin sävellyksiinsä. Olen sydämestäni kiitollinen siitä, että Eino Leino toi minulle Taiston työtoveriksi ja ystäväksi.

Pia Perkiö